2.6.2012

Gaudeamus igitur

*kuva tulee myöhemmin*

Mä olen nyt virallisesti ylioppilas. :) Päivä on menny ihan mukavasti shamppanjoja litkien, seteleitä keräte ja hattu päässä pyöriskellen pitkin maita ja mantuja. Loppuviimeksi (olen kaiketi maininnut nämä jo 33636 kertaa tavalla tai toisella vähän aika sitten karanneissa merkinnöissä tai maksimissaan siellä pahimpien koestressien aikana mutta kerta kiellon päälle) siis jäi käteen kasin keskiarvon torkka (ja magnan "yleisarvosana" näytti olevan, vaikkei sitä kai nykyää enää edes lasketa?) ja kirjoituksista taas vaatimattomat E (us), E (te), M (ai), B (ma), B (en). Viimeisimmän noista korvaisin mielihyvin cumilla, ei berttaa enkusta, ei ei ei ei ei ei ei. :((((

Mut nää 3 vuotta lukulaitoksessa on ollu ihan vallan mukavia ja hulvattomia pieniä kömmähdyksiä ja onnettomuuksia lukuunottamatta (se kun mamu tappoi erään kanssakoululaisen tytön, ryhmätoveri  itsensä ja naapuriamiksen oppilas toisti tämän aika pian omalta osaltaan). Mutta joo... mä en tiedä vielä mihin hemmettiin menisin lukion jälkee. :( Taidan herwoodissa amiksen puolella istua vähintään vuoden ja toisenkin, jos en keksi mitää mielenkiintoista muuten.

1.6.2012

ASASA

Tästä bloginpitämisestä ei tule ny mitää kun delaan aina tänne eksyessäni ja poistan kaiken. :((((((((((((((((((((((((( Yhy, mutta tänää tiedossa abikahvit ja huomenna ylioppilastautuminen, ettäs tiedätte te kämäiset pikku alioppilaat.

24.5.2012

pärinää väärässä päässä

Uhhuh, tänään on sellainen päivä, että tekisi mieli lahjoittaa kohtu jonnekin tieteellisiin kokeisiin tai repiä se irti ja toimittaa kaatopaikalle. Mulla on ollut aamuisin vähän huono olo ja oon joutunut nousemaan ylös viimeistaan siinä vaiheessa, kun mahakipu on mennyt siihe pisteesee että fiiliksen mukaa tulis just paskat housuun, mutta tänään oliki oikea ylläri. Mahakipua aamulla, niin kuin parina viimesimpänä aamuna, mutta empä siihen kummemmin sitten noteerannut, koska se on yleensä kadonnu samantein, kun vaan oon noussu ylös. Mutta parisen kuukautta kadoksissa talve ajoilla olleet menkat olivat palanneet täksi aamuksi saatanallisten kipujen säestämänä. Jonku aikaa maattuani tajusin, että kipuhan on alavatsasta lähtöisin ja lähin kiireellä kotii etsimään buranaa, mutta sinne saavuttuani ei pillerin pilleriä löytyny. Oli sitten pakko ottaa jotain äitin reseptisärkylääkkeitä, joiden ansiosta suolet ovat tänään tosin huutaneet hoosiannaa ja just nauttimani nuudeliannos sujahti melkein samantein ulos, kun oli sisuksiini päässyt. Saatana. :( Tälläinen informaatiopläjäys elimistöni toiminnasta tänään. Tän tapauksen perään menin ostamaan loistavan halpaa rainbowin siideriä pillerien jatkoksi. Tälläistä sekakäyttöä siis tänään harrasteltu.

Oon hurahtanut nyt ihan muuten dragon's deniin, poliiseihin, America's funniest home videossiin, ihmemies macgyveriin ja NCIS- rikostutkijoihin. Southparkkejaki tulee telkkarista kiitettävästä, oi Jim, sinä ihana kanava. <3 :))

Mutta bad news guys, mun piirtikseni kynä meni valitettavasti vähän aika sitten hieman paskaksi. Skannerihan on käytössä, mutta sen hemmetin raskas kansi ei ole oikein noussut ja jnejne. en oo piirtänyt mitää julkaisukelpoista.

13.5.2012

PONY THINGS

TTTURD THE PONIEH

Päätin lopettaa piirtokriiseilyn ja piirtää ylpeästi sitä paskaa mitä haluan vaikka aivoit vaativat A++ luokan kuvia. >:( Tässä on pökäleponi.

.. ja tässä nopea tuttiritari.

12.5.2012

haastejuttuja und voivottelua


 VOI KRISTUS, nyt kun netti viimein jopa toimii, niin digiboksi päätti alkaa temppuilemaan. >:::((( Mulla on kaksi toivomusta tälle päivälle, että ihmiset jättäis rauhaan ja että saisin katsottua lordsien herrat nyt rauhassa.
 
OHEDLGEL en jaksa enkä oikeasti tunne tarpeeksi bloggaajia, joille kehtaisin tätä kysymyshaastetta tyrkyttää, joten.. vastaan tähän kuitenkin, koska tää vaikutti ihan jänskältä. Valitettavasti nää jutut tekee tenkkapoon mun kohdalle osuessa eikä jatku enää eteenpäin. TAI HEI, heitän tohon alas mun haastekysymykset, napsi mukaas ja vastaa jos haluat (ja keksi 10 kysymystä jotka heitätä muiden vaivoiksi), en ala tyrkyttämään kenellekään, ettette vihaa mua (siis enemmän kuin nyt vihaatte, noei).
 
Kysymykset

1. Lempi vaate?
ÖÖÖ en osaa sanoa, kun nykyään pistän päälle lähinnä sen mikä on lähimpänä kättä ja jossa ei ole kauheasti paskaa, että sen kehtais pistää päälle. Tietyistä syistä ei ole vaatejutut innostanu piiiiiiitkään aikaan (joka on turhauttavaa). :D
2. Oletko herkkä suuttumaan?
Joskus.. Nyt olen ollut niin vitun pahalla päällä, etten voisi sanoa tähän kui YESH!!234

3. Minkä väriset hiukset omistat?
Oikeasti olen aika blondiblondi, mutta oon värjännyt tukkaa ny hyvän aikaa punasexi.
4. Lempi lempilävistys (korvikset ovat lävityksiä!!)?
Ei ole. Ei mul ole kuin korvissa, eikä ne ole voinut vähään aikaan hyvin, kun mokomat vähän mätiskelevät. En tiedä onko se sitten nikkeliallergiasta johtuvaa vai jotai muuta. :((
5. Minne haluat kesällä mennä?
Jonnekin piiloon & Venäjälle.
6. Oletko kuinka sosiaalinen?
No en tiedääähfrrt. Joidenkin superujojen ihmisten jutut "USKALSIN KYSYÄ TÄNÄÄN TIETÄ __-VIERAALTA___ IHMISELTÄ" kuulostaa niin... OIKEESTI, voiko ihminen olla noin ujo? Mut toisaalta olen huono kokeilemaan uusia/outoja asioita tai ottamaan riskejä ja sekin on osaltaan vaikuttanut mun luonteeseeni, etten ole mikään superelohiiri joka pomppii ihmisen luo toisen tyköä, mutta ei mulle sosiaaliset tilanteet sellainen aihe kauhuun, ole vaikkein niitä yksinomaa positiivisiksi tilanteiksi menis nimittää. Se riippuu niin, et kenen kanssa pitää sosialisoida. :( En itsestäänselvästi kauheesti nauti vaikean tai häijyn ihmisen kanssa seurustelusta.
7. Lempi väri?
Musta, punainen & turkoosi.
8. Entäs sitten taas ´onnennumero´?
3 yksi raamatullisista numeroista jou
9. Rumin suomenkielinen sana?
LÖRSY, siis vittu tämähän on kaikenlisäksi ruoka VOISIKO SILLE KEKSIÄ JONKU HERKULLISEMMAN NIMEN???????88776665
10. Sinulle tärkeä biisi?
.. Ei ole, mutta voin kertoa sen sijaa lempipiisini: Dame - Pony
11. Läppäri, miniläppäri vai pöytäkone?
Läpyri, koska läpsyti läpsy.
 
Kysymykset, jotka voitte napata mukaan, jos täällä homoilette:
1. Oletko homo?
2. Montako kertaa olet homoillut ja missä (ulkoilma/julkisella paikalla harrastetut seksit voit pitää omana tietonasi, siis hyi)??
3. Mielipiteesi homoudesta (jos et kehu niin saatat saada kommenttipoksin täyteen vihaisia homoilijoita vinkvink)?
4. Oletko ratsastanut heposella ja pudonnut sen kyydistä?
5. Kuinka iso viikkorahasi on (jos kuulut meihin, jotka eivät saaneet vanhemmilta ilmaista rahaa lapsena niin jätä vastaaminen lellityille pikku äpäröille ja mene seuraavaan kysymykseen U___U)?
5. Miksi minun nettini ei toimi nyt saatana?????
6. Kerropa lapsuudentraumoistasi?
7. Oletko ollut tekemisissä poliisin kanssa?
8. Kerro jotain nippelitietoa joka ei kiinnosta ketään, mutta jota silti haluat jakaa kaikkien kanssa?
9. Tykkäätkö siitä kun ihmiset tulevat lähimimään sinua ilman lupaa tai tulevat  0,004 mm päähän puhumaan?
10. ÖÖÖÖ ää tyhmin tekemäsi temppunen?

7.5.2012

Kamala ja raskas elämäni

Netti toimi tänään oikeesti taas A+++ laadulla koko päivän, eikä suinkaan pelittänyt vain tässä nyt yöllä ja aamulla (=iltapäivällä). Ihan kätsyä kun lenkkiä lukuunottamatta olen koneen äärellä psykologisoinut pääsykokeita varten ja internet yhteys olisi vähäniinkuin KIVA. Että voin päivittää virtuaalikaupunkiani ja sillä pitää huolta etten pääse yliopistoon, jonne en tosin näin vähällä lukemisella pääse muutenkaan, mutta EIPÄ OLE EKA KERTA KU KÄY VÄHÄN MUNKKI JOS PÄÄSEN.

 Iha hirveetä kun lukuloma on pistäny mun unirytmini aivan paskaksi. :( Meen neljän aikoihin yöllä nukkumaan ja herään iltapäivällä, tänäänkin kahdelta ja ulos kämpästä pääsin kolmelta. Hyvä vaan kun mun PITÄISI koululla käydä kurkkaamassa, että koska noi yo-kokeiden numerot oikein palaa koululle tsekattavaksi, mutten yksinkertaisesti ole hereillä niihin aikoihin kun koulu on vähäniinkuin auki. Voivoivoi elämääni.

Muita merkittäviä ongelmia mun elämässäni tällä hetkellä mm. lohjenneet kynnet joita on pitkin lattiaa. :(

PS. inspiroiduin toisaalla uusia ulkkia katsellessa päivittään tänkin ja järkkäämään tyhjentämään picasa albumit uuteen uskoon. Tähän loppuun vielä Weedo.